Jännittävä kuvakierros Mäntässä jatkuu. Mäntän eteläpuolella sijaitsevan Melasjärven rannassa kulkee lenkkipolku, joka tunnetaan myös Lemmenpolkuna. Tarkkasilmäsimmät voivatkin löytää kevään tullen rantakaislikosta esimerkiksi ehkäisyvälineitä ja muuta veteen kuulumatonta roskaa. Syy tähän ei kuitenkaan piile Lemmenpolussa eikä sen nimessä. Kaupungin (ja tehtaan) puhdistetut jätevedet ohjataan Melasjärveen ja ikävä kyllä vesistöön päätyy joskus myös kaikkea sitä, mitä ihmiset vetävät vessoistaan alas. Ihmiset ovat välillä tyhmiä.

Melasjärven rannasta löytyy myös kuvan upea tammi, tässä otoksessa talvipuvussaan.

 

Vilppulassa on myös Vilppulankoski, jota myöten Melasjärvenkin vedet etenevät kohti Näsijärveä. Talvella koski näyttää viileältä. Kosken alapuolelta löytyy tosin uimarannan lisäksi avantouintipaikka, joka on paikallisten suosiossa. Kuvassa viileästä vedestä nautiskelee koskikara.

 

Mänttä on taidekaupunki ja Mäntän arjessa taide on aina läsnä. Kuvassa kevättalven 2010 mallistoa.

 

Mentäessä Vilppulan keskustasta pohjoiseen peninkulman verran tulee vastaan Kolhon kylä, vai pitäisikö sanoa kuntakeskus. Vaikka ollaan kaukana ruuhka-Suomesta, palvelut voivat olla silti lähellä. Kuvassa on esitettynä kirjasto, jonka julkisivussa on kyllä aitoa maaseudun romantiikkaa. Huomaa kuihtuneet koristekasvit sympaattisesti ränsistyneiden portaiden vierellä. Kolhon puolesta puhuvat kuitenkin upeat järvimaisemat ja (tämä saattaa tulla yllätyksenä) Etelä-Suomeen verrattuna huomattavasti huokeammat tontti-ja talohinnat. Jos et usko, lue paikallislehden ilmoitukset.

 

 

Mutta nyt takaisin Mänttään. Mäntänvuoren juurelta löytyy urheilupyhättö, jossa kesäisin mm. pelaillaan jalkapalloa ja pidetään muodikkaita kahvakuulatreenejä.

 

Itse Mäntänvuori on kaupungin mittakaavan huomioiden vaikuttavan kokoinen luonnosuojelualue. Monipuolista metsämaastoa sisälleen kätkevä alue on helposti  tutkittavissa metsää halkovien merkittyjen polkujen avulla. Virkistysalueena Mäntänvuori on varsinainen helmi, ja vielä aivan paperitehtaan vieressä! Missä muualla Suomessa voit sanoa samaa? Kuvassa näkyvät rappuset vievät vuoren laella kohoavaan näkötorniin, josta avautuvat upeat näköalat länteen ja luoteeseen.

 

Näkymä vuorentornista. Keskellä kuvaa näkyvä rakennus on perinteikäs Mäntän Klubi. Klubilta löytyy majoitustiloja, sekä maukasta ruokaa tarjoava ravintola. Kannattaa kokeilla vaikka lounasaikaan, sillä hintakin on edullinen: kolmen ruokalajin lounasmenu irtoaa runsaalla kymmenellä eurolla. Mäntän Klubin vieressä kohoaa valkoinen Pilvilinna, aikoinaan ilmeisesti Mäntän korkein asuinrakennus. Kuvassa taustan järvi on siis Keurusselkä, mutta kuvan mittakaava on hämäävä. Klubin ja Pilvilinnan takaa on vielä matkaa rantaan ja väliin mahtuu mm. monia kerrostaloja, junarata, autotie ja taidekeskus Myllyranta.

 

Keurusselän rauhaa kesällä 2010.

 

Kuvassa on Mäntän ja Jämsän rajalla sijaitseva siirtolapuutarha. Nätti paikka sekin.

 

Vilppulankoski kesällä, tarkemmin toukukussa 2010, jolloin nautittiin poikkeuksellisista helteistä paljon ennen juhannusta.

 

Toukuussa juhlittiin myös kesän avausta Vilppulan satamassa aivan kosken alapuolella. Yleisöä villitsi mm. tähtiorkesteri Pelle-Kaija Pum. (En ole varma kirjoitusasusta.)

 

Kauniilla säällä on hyvä ottaa rennosti, ja mennä vaikka kalaan. Onkijoita kosken alapuolella.