Ilves, tuo metsimme salamyhkäinen kissapeto, on kauniin luontomme upeimpia ilmestyksiä. Tässä kirjoituksessa pääsemme mukaan jännittävään seikkailuun, joka tapahtui eräänä helmikuun aurinkoisena pakkaspäivänä. Lumisen talven pitkä pakkasjakso piti metsän syvän lumen upottavana puuterina, jossa ei ihminenkään liiku kovin helposti. Vaikka valon määrä helmikuun loppua kohden olikin lisääntynyt sydäntalvesta, lämpötila tippui öisin vielä kahteenkymmeneenviiteen pakkasasteeseen Etelä-Karjalan salomailla.

Aurinko paistoi matalalta helmikuisena aamuna.

Vaikka talvisessa metsässä oli vielä kovin hiljaista pientä puiden natinaa lukuunottamatta, lumen päällä näkyvät jäljet kertovat eläinten liikkeistä. Ei tarvitse kierrellä kovinkaan kauaa, kun hangella näkee niin myyrien kuin niistä kiinnostuneen kärpän jäljet. Luulisi, että vähänkin suurempi eläin uppoaisi syvään lumeen täysin, mutta eräät isot jäljet eivät loppujen lopuksi ulottuneet kovinkaan syvälle hankeen.

Ilveshän se siitä on mennyt. Matala aurinko hieman hämää, mutta kulkusuunta on oikealta vasemmalle.

Ilves oli kulkenut rinteen vieritse ehkä muutama päivä sitten. Ilveksen tassut ovat suuret ja levittämällä käpälänse se ei uppoa pehmeään lumeen. Paksussa lumessa ei erota käpälänjälkiä, mutta jäljen koosta, askelpituudesta ja jälkijonon muodosta voi päätellä tekijän. Ilves, kuten muutkin metsän eläimet, liikkuu määrätietoisesti ja energiaa säästäen, eivätkä sen jäljet poukkoile sinne tänne kuten esimerkiksi koiran jäljet.

Sähkölinja halkaisee metsämaiseman.

Paksussa lumessa tarpominen helpottuu hyvien lumikenkien avulla. Niillä liikkuminen on yllättävänkin vaivatonta, eikä astellessa tarvitse pelätä kastelevansa jalat vaikka oikaisisi lumen peittämän suon tai ojan ylitse. Samat ilveksen jäljet tulevat myöhemmenkin vastaan. Mutta mitä kummaa? Tällä kertaa jälkivana on runsaampi. Onko joku metsän eläin uskaltautunut ilveksen jäljille?

Talvisessa metsässä on ruuhkaa. Kulkusuunta kuvassa ylöspäin.

Suurten jälkien vierellä näkyy selvästi vähintään kahdet pienemmät jäljet. Kun jälkien seuraamista jatkaa hetken, pienemmät jäljet katoavat, ja vain suuret tassunpainaumat jatkavat syvemmälle metsään. Näyttää siltä, että tällä ilveksellä on kaksi pentua. Ne ovat ehkä edellisvuoden pentue, joka seurailee vielä emon mukana helmikuussa. Ne osaavat kulkea taidokkaasti emon perässä samoja jälkiä pitkin, jotta ne eivät väsyisi paksussa lumessa. Fiksuja nuo ilvekset, sanoo myös ystäväni Ilkka.